Historia

Tampereen ensimmäiset Valoviikot järjestettiin syksyllä 1966. Tampereen kaupunginjohtaja Erkki Lindfors oli tutustunut 1960-luvun alussa Valoviikkoihin Tampereen ystävyyskaupungissa Saksan Essenissä, jossa tapahtumaa oli järjestetty jo vuodesta 1950. Essenin matkan innoittamana 6. joulukuuta 1965 perustettiin Tampere Tunnetuksi ry, jonka tehtävänä oli Valoviikkojen järjestäminen Tampereella. Ensimmäiset valoviikot kestivät kolme viikkoa ja niihin tuotiin valokuvioita Essenistä.

Ensimmäiset Valoviikot

Ensimmäisten Valoviikkojen avajaisia valmisteltiin huolellisesti. Valojen sytyttäminen oli jännittävä ja vaikuttava hetki. Keskustori täyttyi kaupunkilaisista ja h-hetkeä tultiin seuraamaan myös kauempaa. Avajaisissa kuunneltiin puheita, seurattiin marssia ja tietenkin ihailtiin upeita valokuvioita. Kuvassa kaikkien aikojen ensimmäiset Valoviikot sytytetään Raatihuoneen parvekkeelta vuonna 1966.

Kaupungin johto tutkii Valoviikkojen kuvioita 4.9.1966

Valokuvioita maailmalta

Iso osa menneinä vuosina Tampereen kaduilla loistaneista valokuvioista oli kotoisin Essenistä, lisäksi joitain kuvioita teetettiin Tampereen Sähkölaitoksella. Hämeensillan sirkushevoset hankittiin toisille valoviikoille vuonna 1967. Seuraavana vuonna Saksasta saapui metsäneläimiä ja pari vuotta myöhemmin lumikiteitä. Kuvassa kaupungin johto tutkii Valoviikkojen kuvioita 4.9.1966

Autoja ja yleisöä Tampereen Raatihuoneen edessä Valoviikkojen avajaisissa 1966

Matkailun vetonaula

Tampereen uutuutta mainostettiin mittavasti esimerkiksi Helsingissä, ja Valoviikoille matkaavat saivat VR:ltä alennusta junalippujen hinnoista. Valoviikot nousivat uutisiin kymmenissä lehdissä sekä televisiossa ja radiossa. Myönteinen vaikutus keskustan elävyyteen ja kauppaan näkyi välittömästi. Kuvassa ensimmäisten Valoviikkojen avajaiset Keskustorilla 1966.

Valon neito

Valoviikkojen historiaan kuuluu myös vuosittain Valoviikkojen kasvoiksi valittu Valon neito. Valon neidoksi valittiin sympaattinen ja lämminhenkinen nainen, joka toi talveen kaivattua valoa ja lämpöä ja loisti ympärilleen hyvää mieltä. Kuvassa Miss Valoviikko vuosimallia 1971, Maija Latvalahti, perintöprinsessoineen.

Valoviikkovalaistuksia 2000-luvulla

2010-luvulla puhalsi muutoksen tuulet, kun vuonna 2012 järjestetyille 47. Valoviikoille vanhojen tuttujen valokuvioiden hehkulamput vaihdettiin sähköä säästäviin led-lamppuihin. Seuraavien vuosien aikana toteutettiin Valoviikkojen kokonaisuudistus. Vuoden 2014 tapahtumassa pääsi ensimmäistä kertaa ihailemaan keskustan rakennusten seinille heijastettua Valogalleriaa, ja 50. Valoviikot vuonna 2015 toivat mukanaan ehkä tapahtuman historian suurimman muutoksen, kun vanhentuneet ja huonokuntoiset valokuviot vaihdettiin uusiin palloihin, kuvioihin ja koristeisiin. Moni jäi kaipaamaan vanhoja, tuttuja valokuvioita, jotka olivat monen vuoden ajan valaisseet keskitalven pimeyttä, mutta pian Hämeenkadun taianomaiset valopallot sulattivat kaupunkilaisten sydämet.