Valoviikkojen avajaiset
Valoviikkojen avajaisfestivaali käynnistyy perjantaina 23.10. klo 19 Koskipuistossa järjestettävällä perinteisellä avajaisohjelmalla. Illan kohokohtana kuullaan uusi Naisen ääni -pienoisooppera. Esitys nostaa esiin kansanedustaja Hilja Pärssisen – yhden niistä 19 naisesta, jotka valittiin Suomen eduskuntaan vuoden 1907 historiallisten vaalien jälkeen.
Teoksen musiikin on säveltänyt Minna Leinonen, ja sen libretosta sekä ohjauksesta vastaa Marika Vapaavuori. Hilja Pärssisen roolissa esiintyy kansainvälisesti tunnettu sopraano Tuuli Takala, kun taas nuoren tehtaantytön Toinin roolin laulaa 13-vuotias Villa Murtagh. Naisen ääni on Tampereen Oopperan 80-vuotisjuhlavuoden tilausteos. Tanssivat vedet nähdään osana esitystä.
Teoksen orkesteriosuudet ulkoilmaesitykseen äänittää Tampere Filharmonia kapellimestari Ruut Kiisken johdolla. Tampereen Oopperan 50-henkinen kuoro esiintyy paikan päällä Koskipuistossa. Mukana teoksessa on myös 50 tanssijaa Balettikoulu Hannele Suomalaisesta. Koreografiasta vastaa Riikka Korpi.