Museo Milavidan Palatsin joulu ja Joulukuusipuisto avautuvat
Jälleen on se aika vuodesta, kun Museo Milavida puetaan jouluiseen asuun ja Nottbeckit – Tampereen kosmopoliitit -näyttelyä täydennetään 1800-luvun herrasväen joulunviettoon liittyvillä esineillä ja tarinoilla.
Palatsin joulu -näyttelyssä ja opastetuilla kierroksilla tutustutaan 1800-luvun jouluruokiin, joulukoristeisiin, lahjoihin ja joulupyhien viettoon. Miltä joulu maistui, miten varakkaiden perheiden kodit koristeltiin joulua varten? Miten joulunpyhinä vietettiin aikaa? Millaisia lahjoja esimerkiksi von Nottbeckit ovat saattaneet antaa toisilleen?
Talvista tunnelmaa voi aistia myös palatsin piha-alueella, sillä Tallipihan ja Milavidan välinen puistotie saa nostalgisen kausivalaistuksen. Viime vuonna ensimmäistä kertaa asiakkaita ilahduttanut Joulukuusipuisto laajentuu nyt maagiseksi eläinten jouluksi. Kuusien läheisyyteen on kerääntynyt joukko metsän asukkaita: karhut, peura, kettu ja jänis. Joulukuusipuisto on syntynyt yhteistyössä Tampereen Valoviikkojen kanssa ja on osa Valoviikkojen ohjelmaa. Palatsin joulu -näyttely avautuu tiistaina 19.11. ja Joulukuusipuiston avajaisia vietetään torstaina 21.11. klo 17–19. Silloin on ohjelmassa musiikkia, opastuksia, satujumppaa ja ohjattuja pihaleikkejä koko perheelle yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa.
Palatsin jouluun voi tutustua 19.11.2024–12.1.2025 Näsilinnassa, tiistaista sunnuntaihin kello 11–18. Luvassa on ihanaa joulun tunnelmaa! Näyttelyyn kuuluu runsas oheisohjelma: tarjolla on teemaopastuksia, askartelupajoja ja erilaisia tapahtumia, kuten konsertteja ja joulumyyjäiset. Kahvila Milavida tarjoilee herkullisia joululeivonnaisia ja kuumia juomia tunnelmallisissa saleissaan. Joulukuusipuisto ilahduttaa ulkoilijoita 2.2. saakka.